Vuoden vaihtuminen on hyvää aikaa mietiskellä mennyttä ja suunnata katseet kohti tulevaa. Ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttaa Opiston elämään uusina tutkintonimikkeinä ja muuttuvina opetussuunnitelmina, mutta iloksemme saamme jatkossakin kouluttaa kasvatusalan osaajia seurakuntiin, kuntiin, kouluihin ja järjestöihin: lastenohjaajia, koulunkäynninohjaajia ja perhepäivähoitajia. Aloitamme syksyllä myös puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnon järjestämisen, ja tämä tutkinto antaa kelpoisuuden myös henkilökohtaisen avustajan työhön.

Opistolla on pitkään tehty työtä kestävän kehityksen puolesta, ja nyt tuo työ saa virallisen tunnustuksen. Olemme hakeneet OKKA-säätiön ylläpitämää oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaattia, ja auditointi on suoritettu hyväksytysti marraskuun lopussa. Sertifikaatin saamista juhlimme Opiston ystävien päivillä maaliskuussa – tulethan mukaan!

Ehkäpä sinäkin mietit, mitä voisit vielä oppia – olisiko nyt aikaa uudella harrastukselle ja ystäville? Me Opistolla olemme innolla valmistelleet kevään ja kesän kurssitarjontaa, ja toivomme, että löydät jotain juuri sinulle sopivaa.

Kevään uutuus on Sohvalta ylös! -hyvinvointikoulu, jonka tavoitteena on lempeästi tuuppia kurssilaisia kohti hyviä liikunta- ja ruokailutottumuksia. Koulutus toteutetaan kolmena kevättalven viikonloppuna yhteistyössä GoFit-kuntokeskuksen kanssa: saamme mukaan monipuolisen kattauksen liikuntalajeja, asiantuntevat ohjaajat ja Opiston puitteita täydentävät kuntokeskuksen tilat Hiekkasärkillä.

Raamatunopetusakatemia on kouluttanut Raamatun opettajia Etelä-Suomessa, nyt saamme tämän koulutuksen myös Pohjois-Suomeen, Kalajoen Opistolle tietenkin! Hakuaika koulutukseen on menossa, koulutus alkaa elokuussa 2018. Myös sielunhoitoterapeuttikoulutuksen uusi kurssi on alkamassa ensi syksynä, hakuaika sinnekin on alkanut.

Opistolla kohdataan!

Sirpa Bergman
Päivi Niemelä
Kurssisuunnittelijat