Ladataan Tapahtumat

Tule toteuttamaan itse tekstatut ja tehdyt kortit kevään ja kesän juhliin!

Tällä kurssilla opit tekstaamaan ja valmistamaan hääkutsut ja kuoret, paikkakortit, menut jne. tuleviin juhliisi. Päivien aikana käymme läpi kortteihin ja juhliin sopivia tekstaustyylejä. Kurssilla opitaan isot ja pienet kirjaimet sekä kirjainten koristelua, koukerointia ja tekstin sommittelua. Myös korttien värjäystekniikat tulevat tutuksi. Päivien aikana opetellaan taittelemaan itse yksinkertaisia kivoja kortteja paperista. Uniikki omatekemä kortti on ihana antaa ja saada! Kurssi sopii hyvin aloittelijoille ja ideapajana erilaisia kursseja käyneille.

Kurssilla tarvittavista materiaaleista lähetetään lista osallistujille. Tarvikkeita on myös mahdollista ostaa kurssin aikana paikanpäältä.

Kurssin ohjaaja kuva- ja kirjaintaiteilija Marika Koskimäki on kuvataiteilija ja kalligrafi Pohjanmaalta. Hän on opiskellut kalligrafiaa Suomen lisäksi mm. Englannissa, Saksassa, USA:ssa, Belgiassa, Ranskassa ja Italiassa. Koskimäki on toiminut myös Suomen Kalligrafiayhdistyksen puheenjohtajana ja hän on yhdistyksen mestarijäsen. Koskimäki opettaa kalligrafiaa, tekstausta ja sekatekniikoita eri puolella Suomea. Opettamisen ohella hän tekee erilaisia kirjaimiin liittyviä sekatekniikkaprojekteja, isompia lavasteita kuvauksiin, paikkakortteja, kirjekuoria, kunniakirjoja, logoja sekä erilaisia seinätekstejä.

Ohjelma

PERJANTAI 12.4.

16.00 Ilmoittautuminen, majoitus ja päivällinen
17.00 Yleiset kurssi-infot ja työskentelyn aloitus
20.30 Iltapala
Mahdollisuus saunoa

LAUANTAI 13.4.

8.00 Aamupala
9.00 Työskentely jatkuu
11.30 Lounas ja huoneiden luovuttaminen
12.30 Työskentelyä
14.00 Välipala
14.30 Työskentely jatkuu
16.00 Todistuksenjako ja palautteen kerääminen
16.30 Päivällinen ja kotiin lähtö

Hinnat ja ilmoittautuminen

  • Kurssimaksu: 60 € (ei sisällä mahdollisia materiaalihankintoja)
  • Ruokailupaketti: 45 €, tai yksittäisiä ruokailuja erillisen hinnaston mukaisesti.
  • Majoittuminen koko kurssin ajalta: 35 €/2hh tai 55 €/1hh

Vähävaraiset voivat hakea avustusta osallistujamaksuihin. Hakulomakkeen saa Opiston toimistolta ja näiltä verkkosivuilta.


Ilmoittautuminen
17.3. mennessä Opiston toimistolle

 

Peruutusehdot

Kursseille ja tapahtumiin ilmoittautumisessa ja ilmoittautumisen peruuttamisessa noudatetaan seuraavia peruutusehtoja:

  • Ilmoittautumisen voi peruuttaa veloituksetta viimeistään 8 päivää ennen tapahtuman alkua.
  • 7–3 päivää ennen tapahtumaa tehdystä peruutuksesta veloitamme 30 % tapahtuman maksuista, siitä osuudesta mikä on varattu ilmoittautumisen perusteella.
  • Mikäli peruutus tehdään tämän jälkeen tai jätetään kokonaan tekemättä, perimme maksut täysimääräisinä.
  • Sairaustapauksissa maksuja ei peritä (toimitettava lääkärin tai terveydenhoitajan todistus)
  • Peruutukset tehdään Opiston toimistoon.
  • Jos osallistuja joutuu keskeyttämään kurssin, maksuja ei palauteta.

Esite

Halutessasi voit ladata kurssin esitteen tästä:
Kevään kortit – Kalligrafiakurssi 4-2024, esite

Jaa tämä sivu omissa some-kanavissasi: