Osallistuin ”Embrace inclusion and diversity in your Erasmus+ projects” -TCA-seminaariin Bruggessa 17.-20.11.2025. Tartuin myös opetushallituksen tarjoamaan mahdollisuuteen tehdä seminaarimatka pintaa pitkin: Ylivieskasta junalla Turkuun, yölaivalla Tukholmaan ja siitä taas eteenpäin junalla ja paluumatka suunnilleen samoja raiteita. Matkustamiseen käytin viikonloput molemmista päistä ja yövyin edullisissa hotelleissa/hostelleissa ja aamiaismajoituksissa Tanskassa ja Saksassa. Yöjunia hyödyntämällä matka-aikaa olisi saanut lyhennettyä, mutta tällä kertaa laitoin etusijalle kunnon unet ja pitemmät pysähdykset välietapeilla.
Seminaari itsessään oli antoisa, mutta paljon tärkeitä asioita moninaisuudesta ja osallisuudesta opin myös matkalla. Tässä muutamia muistiin jääneitä hetkiä.
Menomatkalla Kölnissä siirryin asemalta toiselle paikallisjuna S-bahnilla. Messe/Deutz -asemalla oikean numeroinen juna tuli sopivasti kohdalle ja hyppäsin kyytiin. Huomasin virheeni välittömästi, kun Google Mapsin paikannustäppä lähti liikkumaan poispäin määränpäästä: oikea juna, mutta väärä suunta. Jäin pois heti seuraavalla pysäkillä. Löysin itseni hiljaiselta lähiöasemalta, jossa luokseni tuli vähän hätääntynyt japanilainen nainen, joka oli tehnyt saman virheen. Yhteinen kieli meillä oli heikko saksa, jonka avulla löysimme yhteisen päämäärän ja reitin. Odottelimme seuraavaa junaa parikymmentä minuuttia, jonka aikana ehdimme tulla tutuiksi, jakaa pretzelit ja pähkinät ja hetken elämää. Opetus: kielitaidostakin on apua, mutta kuulluksi voi tulla monella tapaa. Toinen opetus: Tunne siitä, että ollaan samalla viivalla auttaa pyytämään ja ottamaan vastaan tukea.
Ehdin Kölnin tuomiokirkkoon sunnuntain iltamessuun. Messuvieraiden joukossa oli varmasti paljon kaltaisiani ohikulkijoita, mutta uskoakseni suurelle osalle kyseessä oli oman kotikirkon tuikitavallinen iltamessu. Kirkossa oli paljon nuoria aikuisia, pariskuntia ja kaveriporukoita ja hyvin paljon myös ihmisiä, joiden juuret ulkonäön perusteella ovat muualla kuin Pohjois- tai Keski-Euroopassa. Katolinen kirkko ei ole tunnettu ketteryydestä ja nopeasta reagoinnista toimintaympäristön muuttuviin haasteisiin, ja silti messu oli elävä osoitus moninaisuudesta ja osallisuudesta. Opetus: Se, mikä on minulle ainutkertainen elämys, on jollekin arkipäivää ja toisinpäin. Aivan tavallisia asioita on hyvä välillä katsoa vieraan silmin, jolloin ehkä huomaa, mikä omassa arjessa voi olla jollekin outoa ja vaikeaa. Toinen opetus: Maailmanperintö elää tässä päivässä. Historialliset monumentit on tehty käyttöä varten ja taideaarteet kuuluvat kaikille.
Paluumatkalla Brysselissä junan lähtö viivästyi, koska odottelimme Englannin kanaalin ali tulevan Eurostar-junan matkustajia. Pian Lontoon junasta viereisille paikoille kiiruhti äiti kahden lapsensa kanssa mukanaan rattaat, iso matkalaukku ja eväskassit. Helpotus siitä, että he ehtivät junaan ja löysivät vapaat istumapaikatkin oli suuri. Ihmettelin ääneen, kun silminnähden väsynyt äiti vaihtoi kieltä sujuvasti lennosta: hän puhui lapsilleen ranskaa, junahenkilökunnan kanssa saksaa ja jutteli minun kanssani englanniksi. ”Ja kun oikein suutun, puhun äidinkieltäni lingalaa!” hän kertoi. Mietin mielessäni, että jos tämä perhe muuttaisi Suomeen, äidin lokero olisi ”kielitaidoton maahanmuuttajanainen”. Opetus: Parinkymmenen minuutin viivästys on pieni hinta siitä, että saadaan kaikki kyytiin. Toinen opetus: Osallisuus syntyy mahdollisuudesta kommunikoida. Maahan muuttavien on hyvä opiskella alueen valtakieltä, mutta osallisuutta tukee myös se, että maassa jo asuvat osaisivat mahdollisimman paljon muita kieliä. ”Kielitaidottomalla” tulijalla voi olla hyvinkin rikas kielivaranto jo hallussaan, entä sinulla ja minulla?
Käytin interrail-lippuni viimeisen matkustuspäivän kotimatkaan Turusta Ylivieskaan. En ollut varannut paikkalippua ennakkoon, ja Tampereelta Seinäjoelle juna olikin viimeistä paikkaa täynnä. Ratkaisin ongelman istumalla välin junan leikkipaikan jakkaralla. Sain seuraa sisarusparista, joka oli selvästi kovin huolissaan leikkivaunussa yksin matkustavasta aikuisesta. ”Mitä sinä siinä teet?” ja ”Missä sun lapset on?” kysyttiin heti alkumatkasta. Kanssani luettiin kirjaa ja esiteltiin kynäpenaalin sisältöä. Mukaan leikkiin otettiin myös parivuotias kaveri, jonka kanssa heiteltiin pehmeää palloa liukumäkeä ylös ja alas. Tunnin matka sujahti hyvin nopeasti, ja sanoimme heipat, kun Seinäjoella istumapaikkoja vapautui alakerrasta. Opetus: Tilaa on kaikille. Toinen opetus: Pohjimmiltaan inkluusio on helppoa. Lapsikin sen osaa.
Päivi Niemelä
Teksti on julkaistu EPALE-blogissa https://epale.ec.europa.eu/fi/blog/opetuksia-seminaarimatkan-varrelta
